"We all miss you!!! I hope that everything is ok with you. You are nice and a sweet girl. Beijo, Rosario"
Vuokraemäntäni Lissabonista lähetti tänään viestin.
Sydän on lämmin. Oi.
Koska oppimispäiväkirjani on tullut päätökseen, tein uuden blogin, johon jatkan raapustelua. Toivottavasti sinne mahtuisi hurjan paljon lisää löytöretkiä pieneen suureen elämään.
Kiitos ja anteeksi
Beijo,
Minä
http://maailmanreunalla.blogspot.fi/
torstai 16. lokakuuta 2014
lauantai 4. lokakuuta 2014
Täällä
Menen talviunille ja herään vasta kun aurinko leikkii kasvoilla ja silmäluomien sisäpinta hehkuu oranssilla.
Olenkotonaolenkotonaolenkotona.
En tiedä onko se oikea sana mutta siksi sitä kutsutaan. Olen repeytynyt kahtia ja sydän kuuluu jonnekin muualle ja vähän tännekin.
Lähden sinne missä on kuumaa keskipäivisin ja vastaantulijat katsoo silmiin. Sitten kun herään.
Pitäisi olla koko loppuelämä edessä ja minusta tuntuu harmaalta ja välinpitämättömältä. En halua muistaa yhtään mitään mutta pelkään ihan hirveästi että unohdan.
Piirrän tarinoita onnellisuudesta joka on vain muisto takaraivossa joka haalistuu aikanaan.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Norjassa
Lento oli rauhaisa. Bilbaon kenttä oli pieni ja keskiviikko aamuna epäturistiaikaan ei ollut juuri ketään missään. Bussissa matkalla kentälle tosin itketti ja ehkä vähän koneessakin (mutta outo sekoitus onnellisuutta kun pääsee taas lentoon!), mutta kun lentokone laskeutui pilvien alle ja näin Norjan koko kauneudessaa, ei enää kotiinpaluu tunnukaan niin pelottavalta. Uskoakseni siis Norja muistuttaa Suomea, joten oli rauhoittavaa ainakin pitää tästä maisemasta.
Kaikki on niin vihreää ja raikkaan näköistä. Bilbao oli sumuinen tai kuuma, pilvet ja vuoret ympäröi kaupugin niin, että tuntui välillä että muuta maailmaa ei ole ollenkaan. Vaikka ehkä etelän maat antoi tilaa hengittämiselle kaikessa muussa tarkoituksessa kuin siinä fyysisessä, pohjoismaissa sana fyysinen hengittäminen nousee uusiin sfääreihin kuuman kesän jälkeen. Täällä saa happea. Sitä oikeaa ihanaa, syksyistä ilmaa.Pienet valkoiset talot punaisine kattoineen hymyili mulle kun laskeuduttiin ja kaikki on tosi kallista.
Vaikka olen nukkunut vain kaksi tuntia viimeyönä, koitan saada ajatuksiani kokoon työssäoppimisesta sekä tappaa viisi tuntia ennen seuraavaa lentoa.
Ensinäkin pari vinkkiä niille, jotka ehkä joskus ovat lähdössä pidemmäksi aikaa jonnekin:
1. Älä missään olosuhteissa ikinä aliarvioi kulttuurishokkia
Vaikka itse olen halunut mennä opiskelemaan/töihin ulkomaille niin kauan kuin muistan ja vaikka matkustamista rakastankin ja voisin tehdä sitä elääkseni, oli alku molemmissa maissa hankalampi kuin oletin. Jokaisella se on henkilökohtaista, mutta sopeutumiselle pitää antaa aikaa. Kaupunki tuskin tuntuu heti omalta, kaikki ei ole kivaa kokoajan ja ei oikeen tiedä mistä aloittaa.
2.Opettele sanat hei ja kiitos
Se, että edes yrität sopertaa vähän edes jotain paikallisella kielellä, on aina parempi kuin olla edes yrittämättä. Ainiin, ja hymyileminenkin on aika iso plussa.
3. Vastoinkäymisiä tulee, ihan varmasti. Mutta sinä itse päätät, miten niihin suhtaudut. Asioilla on aina tapana järjestyä.
4. Asioiden eteen pitää nähdä vaivaa. Ylipäätään koko matka ei tullut ihan tarjottimella, pitää itse olla motivoitunut ja kiinnostunut ja rohkea.
Jokainen päivä ei ollut elämäni paras päivä, mutta kokonaisuudessaan viimeiset kolme kuukautta ovat olleet elämäni parhaat. Ja jokaiseen päivään on mahtunut niitä elämäni parhaita hetkiä, vaikka kyse olisikin jostain ihan pienestä.
Koska kaikki muu loksahti paikoilleen paremmin kuin ikinä uskalsin edes toivoa, voisin enemmän kirjoittaa siitä, millaista oli olla töissä ja mitä opin tulevan ammattini kannalta - onhan tämä kuitenkin oppimispäiväkirja.
Työtahti ja -moraali on tosi erilaista kuin Suomessa. Parhaimmillaan tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että hyvä vaikutus on helposti tehtävissä, sillä pohjoismaalainen ahkeruus ja moraali pääsee kyllä esille, vaikka mitään suurempia ei tekisikään. Näin on myös mahdollista saada vähän enemmän vapauksia.
Jouduin itse kyselemään hirveästi mitä saan tehdä ja milloin. Molemmissa paikoissa oltiin vähän huonosti varauduttu siihen, että tulen paikalle, mutta hitaan alun jälkeen työssäoppiminen lähti kyllä käytiin. Kaipa se on kyse ruutiinista ja siitä, millainen suhde on työnantajaansa.
Eniten itse olen tyytyväinen siihen, että onnistuin rikkomaan molemmissa paikoissa Suomalaisuuteen linkitetyn jurouden. Kielitaito on parantunut huimasti, sekä huomaa kykenevänsä paljon kaikkeen sellaiseen, mihin ei ajatellun kykenevänsä. Se on aika hieno tunne.
Työnantajilta en saanut kuin hyvää palautetta, mikä hämmästytti kovin. Tiedän kyllä olevani ahkera ja teen työn kuin työn valittamatta, mutta koska oma työmoraalini on sellainen, en ajatellut sen olevan mitenkään epänormaalia. Minulle normaali työmoraali oli siis jotain mieletöntä näiden ihmisten mielestä, joiden kanssa työskentelin.
Kaikki on niin vihreää ja raikkaan näköistä. Bilbao oli sumuinen tai kuuma, pilvet ja vuoret ympäröi kaupugin niin, että tuntui välillä että muuta maailmaa ei ole ollenkaan. Vaikka ehkä etelän maat antoi tilaa hengittämiselle kaikessa muussa tarkoituksessa kuin siinä fyysisessä, pohjoismaissa sana fyysinen hengittäminen nousee uusiin sfääreihin kuuman kesän jälkeen. Täällä saa happea. Sitä oikeaa ihanaa, syksyistä ilmaa.Pienet valkoiset talot punaisine kattoineen hymyili mulle kun laskeuduttiin ja kaikki on tosi kallista.
Vaikka olen nukkunut vain kaksi tuntia viimeyönä, koitan saada ajatuksiani kokoon työssäoppimisesta sekä tappaa viisi tuntia ennen seuraavaa lentoa.
Ensinäkin pari vinkkiä niille, jotka ehkä joskus ovat lähdössä pidemmäksi aikaa jonnekin:
1. Älä missään olosuhteissa ikinä aliarvioi kulttuurishokkia
Vaikka itse olen halunut mennä opiskelemaan/töihin ulkomaille niin kauan kuin muistan ja vaikka matkustamista rakastankin ja voisin tehdä sitä elääkseni, oli alku molemmissa maissa hankalampi kuin oletin. Jokaisella se on henkilökohtaista, mutta sopeutumiselle pitää antaa aikaa. Kaupunki tuskin tuntuu heti omalta, kaikki ei ole kivaa kokoajan ja ei oikeen tiedä mistä aloittaa.
2.Opettele sanat hei ja kiitos
Se, että edes yrität sopertaa vähän edes jotain paikallisella kielellä, on aina parempi kuin olla edes yrittämättä. Ainiin, ja hymyileminenkin on aika iso plussa.
3. Vastoinkäymisiä tulee, ihan varmasti. Mutta sinä itse päätät, miten niihin suhtaudut. Asioilla on aina tapana järjestyä.
4. Asioiden eteen pitää nähdä vaivaa. Ylipäätään koko matka ei tullut ihan tarjottimella, pitää itse olla motivoitunut ja kiinnostunut ja rohkea.
Jokainen päivä ei ollut elämäni paras päivä, mutta kokonaisuudessaan viimeiset kolme kuukautta ovat olleet elämäni parhaat. Ja jokaiseen päivään on mahtunut niitä elämäni parhaita hetkiä, vaikka kyse olisikin jostain ihan pienestä.
Koska kaikki muu loksahti paikoilleen paremmin kuin ikinä uskalsin edes toivoa, voisin enemmän kirjoittaa siitä, millaista oli olla töissä ja mitä opin tulevan ammattini kannalta - onhan tämä kuitenkin oppimispäiväkirja.
Työtahti ja -moraali on tosi erilaista kuin Suomessa. Parhaimmillaan tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että hyvä vaikutus on helposti tehtävissä, sillä pohjoismaalainen ahkeruus ja moraali pääsee kyllä esille, vaikka mitään suurempia ei tekisikään. Näin on myös mahdollista saada vähän enemmän vapauksia.
Jouduin itse kyselemään hirveästi mitä saan tehdä ja milloin. Molemmissa paikoissa oltiin vähän huonosti varauduttu siihen, että tulen paikalle, mutta hitaan alun jälkeen työssäoppiminen lähti kyllä käytiin. Kaipa se on kyse ruutiinista ja siitä, millainen suhde on työnantajaansa.
Eniten itse olen tyytyväinen siihen, että onnistuin rikkomaan molemmissa paikoissa Suomalaisuuteen linkitetyn jurouden. Kielitaito on parantunut huimasti, sekä huomaa kykenevänsä paljon kaikkeen sellaiseen, mihin ei ajatellun kykenevänsä. Se on aika hieno tunne.
Työnantajilta en saanut kuin hyvää palautetta, mikä hämmästytti kovin. Tiedän kyllä olevani ahkera ja teen työn kuin työn valittamatta, mutta koska oma työmoraalini on sellainen, en ajatellut sen olevan mitenkään epänormaalia. Minulle normaali työmoraali oli siis jotain mieletöntä näiden ihmisten mielestä, joiden kanssa työskentelin.
tiistai 30. syyskuuta 2014
Tunneista minuuteiksi
Joku istuu mun rintakehällä.
Jätin aurinkorasvan vessan hyllylle. En taida tarvita sitä pieneen hetkeen.
Känkkäränkkä rinkanpakkaaja
Olen huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että kun olen lähdössä ja se viimeinen päivä koittaa niin kaikki ärsyttää ja tuntuu menevän pieleen. Ja tänäänkin, ikävä kyllä poikeuksetta olen pahalla tuulella.
En saanut lähtöselivitystä tehtyä netissä, vaikka lähtöön on alle 24 tuntia
Satoi vettä ja olen kadottanut sateenvarjoni ja pakannut sadetakkini
Kahvilasta oli kaikki ne tuotteet loppu joita olisin halunnut
Tietokone ei toimi niinkuin pitää
Unohdin muistitikun kotiin juuri silloin kun sitä tarvitsisin.
Sulake meni kotoa ja todennäköisesti kaikki ruoka on pilalla
Ärsyttää että ärsyttää, koska en haluaisi olla ärsyyntynyt
Lista on juuri sellainen pienten asioiden sarja, joka ei oikeastaan ole yhtään mitään ja nyt kun sen listasin, tajusin miten naurettava se onkin. Kaipa se on vain tapani reagoida siihen, että nämä upeat kolme kuukautta todella on ohitse ja että kotiinpaluu hermostuttaa. Hyvässä sekä pahassa.
Eiliset synttärijuhlat oli huisit, päivänsankari ei tiennyt että tällästä ollaan järkkäämässä. Lahjaksi Jorge sai pingis-setin, koska Bilbao Artessa työhuoneissa on valtavan kokoiset pöydät jota kaikki inhoaa niiden hassun korkeuden ja kömpelyyden takia. Nyt löytyi käyttötarkoitus, vaikka tuossa kuvassa pojat testaakin sitä sohvapöydällä, eikä studiopöydällä.
Okei. Nyt raahaan itseni taas liikkeelle ja tavaroiden ostoon! Näkemiin.
En saanut lähtöselivitystä tehtyä netissä, vaikka lähtöön on alle 24 tuntia
Satoi vettä ja olen kadottanut sateenvarjoni ja pakannut sadetakkini
Kahvilasta oli kaikki ne tuotteet loppu joita olisin halunnut
Tietokone ei toimi niinkuin pitää
Unohdin muistitikun kotiin juuri silloin kun sitä tarvitsisin.
Sulake meni kotoa ja todennäköisesti kaikki ruoka on pilalla
Ärsyttää että ärsyttää, koska en haluaisi olla ärsyyntynyt
Lista on juuri sellainen pienten asioiden sarja, joka ei oikeastaan ole yhtään mitään ja nyt kun sen listasin, tajusin miten naurettava se onkin. Kaipa se on vain tapani reagoida siihen, että nämä upeat kolme kuukautta todella on ohitse ja että kotiinpaluu hermostuttaa. Hyvässä sekä pahassa.
Eiliset synttärijuhlat oli huisit, päivänsankari ei tiennyt että tällästä ollaan järkkäämässä. Lahjaksi Jorge sai pingis-setin, koska Bilbao Artessa työhuoneissa on valtavan kokoiset pöydät jota kaikki inhoaa niiden hassun korkeuden ja kömpelyyden takia. Nyt löytyi käyttötarkoitus, vaikka tuossa kuvassa pojat testaakin sitä sohvapöydällä, eikä studiopöydällä.
Okei. Nyt raahaan itseni taas liikkeelle ja tavaroiden ostoon! Näkemiin.
maanantai 29. syyskuuta 2014
Goodbye everybody, I gotta go!
Haluaisin kirjoittaa siitä, miten paljon on tapahtunut sinä aikana kun olen ollut täällä. Haluaisin kirjoittaa siitä, mitä olen saanut ja mitä olen oppinut. Haluaisin kirjoittaa miten paljon kaikki tämä merkitsee minulle, mutta en tiedä osaanko pistää sitä kirjaimiksi ja uskon että adjektiivitkin loppuu.
Ylihuomenna aikaisin aamulla kun on vielä hämärää, minä olen pakannut rinkkani ja suuntaan kohti maata, josta lähdin pieni ikuisuus sitten. Mutta tänään en halua puhua siitä, joten puhun viikonlopusta.
Perjantaina istuttiin iltaa. Mulla ei oo pitkään aikaan ollut niin hauskaa! Kaikki toi vähän jotain syötävää ja jotain mitä tahtoo juoda. Asunto on yksi BilbaoArten omistamista, joka sijaitsee San Fransisco kadulla, joka ei ole maineeltaan niin kovin hyvä. Matkalla asunnolle törmättiin johonkin puukkokaveriin, jolla oli jotain selvittämättömiä juttuja jonkun toisen ihmisen kanssa. Ei onneksi tilanne kerinnyt kärjistyä sen enempää kun joku soitti poliisit.
Lauantaina Plentziassa! Lämpimämpää kun aikoihin. Vikat rusketukset ennen kun palaan pimeään Suomeen talviunille.
Tänään on yhden taiteilijan syntymäpäivät, lähden koristelemaan juhlapaikkaa!
perjantai 26. syyskuuta 2014
Kulta, sinä olet tarpeeksi
Grafiikka on valmista.
Okei, varautukaa kieliopillisesti hupsuun englantiin, tiedan etta kirjoittaminen ei ole mun vahvuus, mutta jotain tallasta kirjoitin kun piti kertoa projektista
"When I was 18 I travelled to places I've never been before. To places, I didn't knew nothing about, even the language. Actually the only thing that I knew was few people's phone numbers and the address where I was supposed to meet somebody who is going to give me keys to apartment which I haven't seen.
Sounds quite absurd, right?
Sounds quite absurd, right?
I realized all of this when I was sitting on an airplane, all alone and there was nothing to do about it anymore - thank god for that.
Even though this journey might sound senseless, it was the best part of the trip. The best part was not to know anything and just go. It gave me courage I haven't have before, it made me to see how capable I can be, even I didn't knew I was. It gave me chance to breath and see clearly. It gave me chance to be who I am, who I want to be.
Almost there is triptych about the path I have done, the path I'm still doing. It's about accepting the who I am. This is triptych of forgiving myself and saying that I am enough."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)