Tunneista minuuteiksi

Joku istuu mun rintakehällä. 

Jätin aurinkorasvan vessan hyllylle. En taida tarvita sitä pieneen hetkeen. 

Känkkäränkkä rinkanpakkaaja

Olen huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että kun olen lähdössä ja se viimeinen päivä koittaa niin kaikki ärsyttää ja tuntuu menevän pieleen. Ja tänäänkin, ikävä kyllä poikeuksetta olen pahalla tuulella.

En saanut lähtöselivitystä tehtyä netissä, vaikka lähtöön on alle 24 tuntia
Satoi vettä ja olen kadottanut sateenvarjoni ja pakannut sadetakkini
Kahvilasta oli kaikki ne tuotteet loppu joita olisin halunnut
Tietokone ei toimi niinkuin pitää
Unohdin muistitikun kotiin juuri silloin kun sitä tarvitsisin.
Sulake meni kotoa ja todennäköisesti kaikki ruoka on pilalla
Ärsyttää että ärsyttää, koska en haluaisi olla ärsyyntynyt

Lista on juuri sellainen pienten asioiden sarja, joka ei oikeastaan ole yhtään mitään ja nyt kun sen listasin, tajusin miten naurettava se onkin. Kaipa se on vain tapani reagoida siihen, että nämä upeat kolme kuukautta todella on ohitse ja että kotiinpaluu hermostuttaa. Hyvässä sekä pahassa.

Eiliset synttärijuhlat oli huisit, päivänsankari ei tiennyt että tällästä ollaan järkkäämässä. Lahjaksi Jorge sai pingis-setin, koska Bilbao Artessa työhuoneissa on valtavan kokoiset pöydät jota kaikki inhoaa niiden hassun korkeuden ja kömpelyyden takia. Nyt löytyi käyttötarkoitus, vaikka tuossa kuvassa pojat testaakin sitä sohvapöydällä, eikä studiopöydällä.

Okei. Nyt raahaan itseni taas liikkeelle ja tavaroiden ostoon! Näkemiin.

Goodbye everybody, I gotta go!

Haluaisin kirjoittaa siitä, miten paljon on tapahtunut sinä aikana kun olen ollut täällä. Haluaisin kirjoittaa siitä, mitä olen saanut ja mitä olen oppinut. Haluaisin kirjoittaa miten paljon kaikki tämä merkitsee minulle, mutta en tiedä osaanko pistää sitä kirjaimiksi ja uskon että adjektiivitkin loppuu.

Ylihuomenna aikaisin aamulla kun on vielä hämärää, minä olen pakannut rinkkani ja suuntaan kohti maata, josta lähdin pieni ikuisuus sitten. Mutta tänään en halua puhua siitä, joten puhun viikonlopusta.

Perjantaina istuttiin iltaa. Mulla ei oo pitkään aikaan ollut niin hauskaa! Kaikki toi vähän jotain syötävää ja jotain mitä tahtoo juoda. Asunto on yksi BilbaoArten omistamista, joka sijaitsee San Fransisco kadulla, joka ei ole maineeltaan niin kovin hyvä. Matkalla asunnolle törmättiin johonkin puukkokaveriin, jolla oli jotain selvittämättömiä juttuja jonkun toisen ihmisen kanssa. Ei onneksi tilanne kerinnyt kärjistyä sen enempää kun joku soitti poliisit.

Lauantaina Plentziassa! Lämpimämpää kun aikoihin. Vikat rusketukset ennen kun palaan pimeään Suomeen talviunille.

Sunnuntaina ostin kaktuksen. Se on tosi pieni ja tosi suloinen ja toivon ettei se kuole matkustaessa. Alessandra teki meksikolaista ruokaa, mutta porto ricon tyyliin, sillä hän vietti lapsuutensa aina viisitoistsvuotiaaksi asti espanjassa.

Tänään on yhden taiteilijan syntymäpäivät, lähden koristelemaan juhlapaikkaa! 

Kulta, sinä olet tarpeeksi

Grafiikka on valmista.

 Okei, varautukaa kieliopillisesti hupsuun englantiin, tiedan etta kirjoittaminen ei ole mun vahvuus, mutta jotain tallasta kirjoitin kun piti kertoa projektista

"When I was 18 I travelled to places I've never been before. To places, I didn't knew nothing about, even the language. Actually the only thing that I knew was few people's phone numbers and the address where I was supposed to meet somebody who is going to give me keys to apartment which I haven't seen.
Sounds quite absurd, right? 

I realized all of this when I was sitting on an airplane, all alone and there was nothing to do about it anymore - thank god for that.

Even though this journey might sound senseless, it was the best part of the trip. The best part was not to know anything and just go. It gave me courage I haven't have before, it made me to see how capable I can be, even I didn't knew I was. It gave me chance to breath and see clearly. It gave me chance to be who I am, who I want to be. 

Almost there is triptych about the path I have done, the path I'm still doing. It's about accepting the who I am. This is triptych of forgiving myself and saying that I am enough."

Fisherman´s friend

Tiistaina tehtiin ruokaa yhdessa mun kampassa ja tuntui taas ihmiselta! Pienia juttuja josta tulee onnelliseksi.

Arvioinnit on tehty ja kaikki nimikirjoitukset papereihin hankittu (lukuunottamatta yhta, silla johtaja on paikalla vaan maanantaisin) ja tajuan etta oikeasti aika alkaa olla loppu. Eilen illalla sain pienen jarkytyskohtauksen kun tajusin etta pitaisi palata Riihimaelle. Harkitsen vaihtavani lentoliput Lissaboniin. Tai jonnekin. Ehka kentalta loytyisi joku yhta spontaani!
Okei, ihan kivaa se on palatakin. Joltakin osin. Vahan.

Alessandra kertoi paljon vaihtoehtoja samantyyppisiin paikkoihin kuin BilbaoArte, ihan vain tulevaisuuteni kannalta jos haluan luoda kansanvalista uraa taiteilijana tai ihan vain jos haluan sekoittaa matkustelun ja taiteen, mita olen kovasti ajatellut.

Nyt lahden syomaan jaateloa ja palauttamaan tavaraa kirjastoon.

Tuhat ja yksi asiaa kolmessa päivässä

Saiskohan kaktuksen kuljettaa ruumassa? Tai käsimatkatavaroissa? Lasketaankohan se teräaseeksi... Löysin nimittäin joka sunnuntai pidettävässä kukkatorilta pienen pienen kaktuksen ja ajattelin että se olis just sopiva kaveri mulle kotiin koska lemmikkia en halua. Tai lemmikille en halua, että se joutuu asumaan yhdeksäntoistaneliön asunnossa ja kestämään spontaaniuutta. Ehkä pähkäilen tätä tämän viikon sunnuntaihin jos löydän ratkaisun.

Perjantaina tein laatikon! Jotain hyötyä Lissabonin opeista MUDEssa.
Ruvettiin järjetelemään varastoa Lauran kanssa. Töitä pitää kääriä kuplamuoviin, ripustaa katossa roikkuviin tukipaneeleihin ja pistää tunnisteet niihin, joissa ei niitä ole. Niin ja yripäätään saada koko varasto jotenkin järkevään järjestykseen.

Sain grafiikkaakin taas valmiiksi. Toisen osan "Almost there" kokoelmasta. Jeejee.

Lauantai oli säiden sekamelska, joka toinen hetki satoi vettä ja joka toinen paistoi aurinko. Kahvittelin, maistelin paikallista leivosta, joka muistutti pastel de nataa marengin kera. Carolinaksi kutsuttu, joka antaa välittömän diabeteksen! Ihanaa! Ylipäätään salaattien tai muiden ei-niin-raskaiden ruokien löytäminen on super hankalaa, ja rasvasokerimättö alkaa kyllästyttää pidemmänpäälle.

Sunnuntaina skippasin Bilboatsin ja suuntasin paikalliselle vintage marketille, joka pidetään joka kuukausi viimeisenä sunnuntaina. Paitsi syyskuussa se on 21pvä ja saa myös ilmaisen sisäänpääsyn merimuseoon! Kaikkea kivaa pientä ihanaa sälää, jota en valitettavasti (ja onneksi) pysty kuljettamaan kotiin. Kävin myös Guggenheimissa, joka itsessään on jo taideteos. Sisältä ja ulkoa. Kolmas kerros oli kiinni, toinen kerros kokonaan omistettu Braquen töille ja ensimmäisessä kerroksessa Richard Serran kuvanveistotyööt ja videoinstallaatio "The Visitors".
Kaksi jälkimmäistä oli ihan huippuja! Richard Serran työt oli mielettömiä, isoja, teräksestä tehtyjä muotoja, joiden seassa (sekä läpi ja välistä) piti kulkea. Näyttelyn nimi oli "The matter of time". Tiedän Serrasta sen verran, että hänen työnsä eivät ole niinkään "katseltavia", vaan koettavia. Tai jotenkin tilaa muuttavia. Se antaa uuden tavan ajatella mitä on taide, kuvanveisto ja mitä sillä voi saada aikaiseksi ihmisessä. Muutakin kuin pelkän esteettisen kokemuksen, kauniin katseltavan.

The Visitors oli mieletön! Huone, jossa oli noin kymmenen isoa ruutua, jossa oli liikkuva kuva, ei niinkään video(miksi tätä kutsutaan?). Jokaisessa ruudussa oli huone samasta talosta, ja jokaisessa huoneessa oli soittaja soittimensa kanssa. Pystyit katsomaan yhtä tai kaikkea samaan aikaan ja keskittymään vain yhteen soittajaan, mutta kun musiikki lähti todella käyntiin, olin ihan kananlihalla. Olisin voinut istua sen huoneen lattialla tunteja ja katsoa videota uudelleen ja uudelleen.

Sunnuntaina käytiin BilbaoArten taiteilijoiden kanssa Iruñia nimisessa kahvilassa, joka on yksi vanhimmista ja perinteisimmistä Bilbaossa. Syötiin sairaan hyviä pintxosia ja maistoin myös paikallista viinia txakolia, jonka sanotaan olevan syvempää ja herkullisempaa kuin muiden. Alessandralta maistoin Aqua de Bilbaota, joka on shampanian tapaista, mutta osa väittää sen oleva vanhempaa kuin shampania ja toiset taas väittävät että shampania keksittiin ensin. Oli miten oli, hyvää jokatapauksessa.

Samat kengät!

Ja sama mekko!

Julkaisemattomia julkaisun arvoisia kuvia

Teepussit vähenee ja siitä tiedän että päivätkin.
En halua palata kotiin, mutta samaan aikaan kuitenkin tahdon.

Täällä on ukkostanut iltaisin. Ja satanut vettä. Vaikka päivisin onkin lämmin ja tosi kesäistä, alkaa pimeä tulla aika aikaisin.

Töissä joudun kyselemään itse hirveästi että milloin saan aloittaa työt ja mitä saisin tehdä tänään. Jos en kysyisi, en usko että välttämättä tekisin yhtään mitään. No Lightroom5 ja grafiikantyöpaja! Ei valittamista, ollenkaan. Alessandran kanssa mennään sunnuntaina Bilboats kierrokselle ja Guggenheimiin. Päästään jälkimmäiseen ehkä ilmaiseksi, sillä Alessandra tietää jonkun työntekijän, joka haluaa tukea BilbaoArten taiteilijoita! Ensimmäinen taas on kahden tunnin matka joenvartta pitkin ja takaisin.

Koska Lissabonia kaipaan hitusen, ajattelin pistää kuvia joita (kai?) en ole julkaissut mutta joista pidän, ihan vain koska kuvaushetki oli sen arvoinen.

Löydettiin kavereita yöllä.

Vanha ratikka tuntu vähän vuoristoradalta

Vikan päivän bussimatka rannalta kotiin. Oi.

Pre-birthdayn illalla löydettiin joku videoshow keskusaukiolta. Voisin linkkaa sen videonkin!

takapiha

Etsaten

Viimeviikon perjantaina tein pitkasta aikaa etsauksen tyon valmiiksi. Prosessi oli hakemista, unohduksen ja uuden tyotilan takia. Tyo kuitenkin valmistui (ensimmainen vedos siita) ja se on ehka ihan okei. Se on kuitenkin siina ja lopputuloksen nakeminen on aina yhta mahtavaa.

Toisen tyon aloitin eilen, ja se sujui huomattavasti helpommin kuin aikaisempi. Tyontekoon oli saanut taas tuntuman ja tietaa jo, missa on tyovalineet.

Aamupaivisin tyoharjoittelussa kaytin tanaan Lightroom5 nimista ohjelmaa. Espanjaksi. Photoshopin jonkinnakoinen jatkoversio (heh, hyva etta makaan tiedan...), jossa valitsin ja muokkasin kuvia jotta ne voidaan pistaa nettiin. Ei siina, ihan kivaa puuhaa tyoskennella photarin parissa (tai photarin kaltaisten ohjelmien parissa). Ja se espanja tuo vaan lisajannitysta! Taino, oikeastaan huomaan etta kuvamuistisena ihmisena en ole tainnut oikeastaan lukea ohjelmaa edes englanniksi, silla vaaran kielinen ohjelma ei tunnu ongelmalta. Sita klikkailee tottuneesti, ajattelematta edes.

Pitkalti viikonpaivat menee toissa, silla aloitan klo 11, minulla on tauko klo 14 ja tyot jatkuu taas kello 16 ja paikka menee kiinni klo 21. 

Kaksi viikkoa

Siihen menee noin kaksi viikkoa, että alkaa tuntea olonsa kotoisaksi, että alkaa tuntea halua jäädä.
Olen tehnyt tutkimusta ja tässä on lopputulos. Ainakin minulle. Kaipa sekin on hyvin henkilökohtaista.

Viikonloppu tuli, oli ja meni ja huomenna ollaan taas maanantaissa. Tänään oltiin BilbaoArten taiteilijoiden kanssa rannalla Plentziassa. Päivä meni siinä, sillä yhteensuuntaan se ottaa 45minuuttia. Plentzia oli novellimainen, pieni sievä kylä, hyvin erinäköinen kuin Bilbao. Pidin kovasti siitä mitä näin!
Päivä oli ihana ja erityinen, olematta erityinen.

Almost there

Tapasin töissä eilen USAlaisen. Riemu oli valtava, molemmin puolin. Minä nauroin ja sanoin etten ole tavannut vielä ketään joka puhuisi englantia kunnolla ja Alessandra sanoi että minut nähtyään hän ajatteli että jossainvaiheessa on tultava juttelemaan koska olen hänen lisäkseen ainut blondi.

Keskiviikkona sain vihdoin luonnokset valmiiksi grafiikassa. Grfiikanpaperi ja kupari ovat vihdoinkin hankittu ja ne maksoivat noin 15e yhteensä. Eli halvaksi tulee tämä grafiikka, kun ei tarvitse maksaa mitään muuta itse! Tekotapana etsaus ja akvatinta, koska ne ovat jo entuudestaan tuttuja ja koska tekotavat sekä työympäristö ovat erilaiset. Työt ovat pieniä, jotta saisin ne kuljetettua kotiin (2x 10x9 ja 12x10) mutta kuparilevvystä jäi kolme palaa jäljelle ja ajattelin ehkä tehdä niistäkin jotain, jos aikaa jää. Tuskin jää, sillä tajusin, että enää yksitoista päivää työhuoneaikaa jäljellä!

Eilen jouduin paperille selittämään arkistointia varten englanniksi miksi teen ja mitä. Kerron töistäni ehkä vähän lisää sitten kun ne ovat valmiita. Sarjan nimi on "Almost there".

..Ja ensimmäinen laatta meni pieleen. Oli ongelmia pohjustusaineen kanssa ja nyt harkitsen tekeväni uuden työn, jos laatan toinen puoli on sellaisessa kunnossa, että sitä voisi käyttää. 

Viimeinen kirjoitus olematta kuitenkaan viimeinen

En muista enaa milta peilikuva naytti minun pienessa yksiossa kesakuussa ennen kuin lahdin. Tai mita ajattelin siita. Ainakin sen tiedan, etta en ajattele enaa samalla tavalla ja se on aika paljon neljasosavuodessa.

Ajatukset on lahdossa ja espanja ei ollutkaan yhta lammin kuin odotin. Ei se mitaan, sekin on nyt koettu ja saattaa olla etta kyse on vain vertailukohteesta. Bilbao oli pieni pudotus onnellisuuspaikasta, mutta ehka se valmistaa minua hyvin kotiinpaluuseen ja syksyn melankoliaan. Odotan sita kolmatta kulttuurisokkia, joka saattaa odottaa minua lokakuun ensimmainen paiva. Ainakin olen varautunut. Enka usko, etta se iskee samalla tavalla kuin kaksi edellista, veikkaan etta tama kolmas tulee hiipien.
Mutta sita tuskin on turha miettia.

En yrita pitaa enaa kaikkia lankoja kasissani, tai olla kaksikymmenta minuuttia etuajassa tapaamisissa joita sovittiin. Kysymyksia silti riittaa, mutta ymmarran sen, etta niihin ei aina ole vastauksia. Olen kasvanut. Ihan kauheasti, vaikka sita aina kuvittelee olevansa aika valmis ihmisyksilo vaikka tietaa, ettei ole sinnepainkaan.
Sita on parikertaa kaynyt mielessa, etenkin lentaessa, etta mita ihmetta sita on oikeen tullut tehtya. Lahdin kuukauden varoitusajalla etelaan, kaupunkeihin joista en tiennyt yhtaan mitaan, vieraaseen kulttuuriin enka kaikenlisaksi puhunut kielta sanaakaan. Tiesin ehka kahden ihmisen puhelinnumerot eika minulla ollut mitaan tietoa siita, mihin soppaan lusikkani oikeen pistin. Puhumattakaan missa asuisin ja kenen kanssa. No mutta soppa oli hyvaa ja niinkuin olen todennut, elamani toiseksi paras paatos. Se ensimmainen oli taidekoulu. Ja ensimmaisen parhaan paatoksen takia olen siella toisessa. Asioilla on tapana jarjestya ja valilla sita pitaa vaan uskoa siihen, etta maailma kantaa kylla. Ei pida olla turhan sinisilmainen, eika joka paiva minullakaan ole ollut kivaa, mutta se mita kateen on jaanyt on niinkin arvokasta, etta ne ei-niin-kivat paivat katoaa nopeasti muistista.

Toissa teen joka paiva vahan jotain erilaista. Koittavat keksia minulle kaikkea, mutta toistaiseksi en ole ainakaan joutunut skannaamaan. Tallahetkella tyostan nettisivuja ja kaytan photoshoppia ja sanoisin, etta tama(kin) tyopaikka voisi soveltua paremmin media-assistentille. Miksei kuva-artesaanillekin, mutta enemman tyoskentelyn kannalta taalla tehdaan tietokoneilla kaikkea paljon liittyen koodausmeininkeihin ja sen sellaisiin. Onneksi kuitenkin on tyopajoja ja mina rupesin suunnittelemaan taidegrafiikan toita. Sarjasta tulee joko kaksiosainen tai kolmiosainen, en viela osaa sanoa.
Koitin loytaa kauppaa, josta voisin ostaa kuparia. Hyvista ohjeista huolimatta en loytanyt tata paikkaa, vaan harhailin puolitoista tuntia kaupungilla ja jouduin palaamaan takaisin tyopaikalle. Sain vielakin selkeammat ohjeet ja huomenna yritan uudelleen, josko loytaisin! Taytyy myontaa etta olen unohtanut valtavasti siita, miten grafiikkaa tehtiinkaan tai miten pitkia mitkakin syovytysajat ovat.

Ystavani diabetes ja sydanveritulppa. Piti maistaa, mut ei ollut suuremmin mun makuun.

Viikonloppu on ohi

Kun on matkoilla, huomaa saavansa kiksejä pienistä ja hassuista jutuista.
Ja se on se, miksi matkustaminen on niin ihanaa.

Tänään löysin kirjaston ja sain ilmaisen kirjastokortin. Lainasin kirjoja, pari DVDtä ja CDtä! Paras kirjasto sijaitsee aika kaukana kotoa, sellaisessa "kulttuurikeskuksessa", jossa on elokuvateatteri ja välillä kai näyttelyitäkin.

Perjantaina oli avajaiset. Näyttelytila oli pieni ja soma ja taiteilija oli ranskalainen. Yritin lukea katalogia englanniksi, josko ymmärtäisin töitä paremmin, mutta en saanut tekstistä mitään selvää. En syytä ranskalaista, vika voi olla omissa englanninkielentaidoissani. Mutta toistaiseksi näyttelyn aihe ei auennut, muuta kuin sen verran että sen nimi on "waiting for loading"

Itse taiteilija ja takana BilbaoArten johtaja

Avajaisissa maistoin pintxosia, kun niitä oli tarjoilla. Tämä on siis tyypillinen baskien tapasmainen suupala, jota syödään kun juodaan. Pintxo on vaalea leipäpala, jonka päällä voi olla käytännössä mitä vaan ja kaikki ainesosat pysyy kiinni hammastikulla. Hammastikkujen avulla on myös helppo laskea montako pintxosta asiakas on syönyt, sillä lasku tulee aina (oli sitten kahvilassa,baarissa tai ravintolassa) jälkeenpäin.

Siinä kun oltiin näyttely kierrelty ja alkumaljat juotu, käytiin vielä vanhassa kaupungissa Lauran kanssa katselemassa miltä vanhan kaupungin yö näyttää. Taino, enemmän mä taisin katsella, kun Laura on asunut jo pidemmän aikaa Bilbaossa.

Lauantaina törmäsin turistipisteellä argentiinalaiseen Cristianiin ja sunnuntaina oli tarkoitus mennä hänen kanssaan rannalle. Aamu näytti niin pilviseltä ja kylmältä, että päätettiin jättää välistä. Kuitenkin aamulla lämpötilat kohosi niin korkealle, että pelkästään seisomalla hikoili. Missattiin hyvä rantapäivä, mut ehkä ensviikonloppuna vois olla hyvä sauma.

Sunnuntai illalla kävin Bilbao Fine Arts musossa ja erikoisuutena oli myöskin Japanilainen taidenäyttely. Molemmat ihan kiinnostavia!