Sunnuntai

Uusia kämppiksiä! Tälläkertaa italialainen Marco ja syksymmällä minun lähdettyä tulee columbialainen Sebastian, joka on pari kertaa käynyt pyörähtämässä asunnolla. Sebastian on asunut vuoden Bilbaossa ja kaveri antoi muutamia vinkkeä maasta.

Carlotakin palasi päiväksi asunnolle takaisin ja lainasi minulle englanninkielisiä kirjoja. Lauantaina suuntasin puistoon ja luin koko päivän. 

Kivaa että ihmisiä on ympärillä taas. Siskokin tulee maanantaina tänne!

Yksinoleminen täällä uusien ihmisten ympäröimänä on antanut ihan hirveästi perspektiiviä. On ollut aikaa miettiä kaikkea ei mistään ikuisuuteen ja kasvaa ihmisenä sekä ennenkaikkea oppia itsestä. En tiedä osaanko eritellä sen paremmin, mutta uskon että huomaan sen sitten kun palaan kotimaahan. Mutta en halua miettiä sitä vielä. Koska nyt on hyvä. On kerrankin ollut aikaa olla vain itselle ja kenelläkään ei ole oletuksia siitä millainen olen (PAITSI, että meitä suomalaisia tosiaan luullaan juroiksi ja kylmiksi, mutta olen onnistunut rikkomaan tämän luulon. Jee!)
Se on myös jännä miten nopeasti tottuu kaikkeen ympärillä olevaan. Osaa kulkea kaupungilla miettimättä, eikä joudu tarkastelemaan jokaista kadun nimeä tai kulkemaan kartta kädessä. Ymmärtää pieniä pätkiä mainoksista tai teksteistä. Ei joudu enää pähkäilemään niin kauheasti kaikkea. Joka päivä sitä vähän suurentaa reviiriään ja oppii kaupungista lisää, mutta noin suurinpiirtein parissa viikossa taikka kuukaudessa on jo aika tottunut kaikkeen. Tästä lähtien otan varmaan vain kuukauden matkoja, koska siinä kerkeää oikeasti päästä enemmän käsiksi paikalliseen arkeen. Ja sitähän se on. En välitä turistirysistä, vaan haluan maistiaisen siitä, mitä on olla paikallinen. Ja haluan aikaa katsoa ympärilleni.

Mutta. Juon nyt kahvia ja näytän sunnuntailta. Aurinko on kuuma ja luon nahkaa uudelleen palovammojen takia. Hyvä päivä. Hyvä viikko. Luon kotia ja elämä on  ihanaa. Ehkä vähän piirsinkin.